by Erkki Pirtola, Ex Vandals

“Vuonna 1985 toimittaja Patrik Bifeldt soitti New Yorkista kutsuen pitämään näyttelyä Isoon Omenaan. Raahasin sinne sisukkaasti laukullisen kotimaista Ö-kamaa. Kyseessä oli ABC-NoRio-galleria Alphabet-cityssä Rivingtonstreetillä. Päästyämme paikalle tuli ähkö: paikka olikin jo täytetty taiteella! Vapaaseen tilaan oli jokainen saanut tuoda teoksiaan ja niitä oli naulattu tila kattoa myöten täyteen. Kun kuultiin sitten, että olin Suomesta asti, raivattiin duuneille seinätilaa.

Taulujen välissä olivat pienet välit. Niihin merkkaili mustalla tussilla nahkarotsinsa maukkaaksi maalannut katuroikale tägejään, joissa luki FA-Q. Näin tutustuin Kevin Wendalliin, josta tulikin Patrikin lisäksi opas NYCin katuhelvettiin, joka tuohon aikaan oli katutaidetaivas.

Wendall kuului katutaideryhmään Rivington School, joka piti päämajaa vanhalla bensa-asemalla, Gasolin Stationilla, joka oli veistetty terästötteröksi. Siinäpä vasta heijastui silloinen NYC-räp, Vapaudempi patsas!

Katutaide on yksilöllistä outsider- tai nykytaidetta vastakohtana graffitin muotokielen kollektiivisuuteen, mutta ne sekoittuivat täysin noilla räjähtäneillä kujilla laavamaisiksi freskoiksi. Metroasemalle pamahtanut totaaligraffitoitu juna olikin mitä hurjin taidemobile. Oli lukemattomia taiteilijoita, ja ryhmiä, jotka koko ajan tekivät tai liimailivat teoksensa suoraan seiniin. Keith Haring ja Jean-Michel Basquiant napattiin kadulta huipputaidebisnekseen, mutta oli muitakin merkkimiehiä. Varsinainen Gasoline-starba oli Linus Corraggio, joka hitsaili romuteoksiaan lyhtypylväisiin. Japanilaisen newyorkilaistuneen Ken Hiratsukan tapasin kadulla hakkaamassa asfalttiin ikuista viivaansa.

Pyöräilimme Bifeldtin kanssa kolmisen viikkoa ympäri Cityä yötä päivää ja asuimme Brooklyn-bridgen alla rähjäisessä taiteilijoitten asuttamassa talossa, jossa FA-Q maalasi. Hän paiskoi väriä ja niin tuubista kuin ponnepulloista mille tahansa löytämilleen pohjille monsterilliseen tahtiin. Ne tuntuivat rajuilta art-brut -jäsäyksiltä suoraan selkäytimestä, enkä ihmettele, että myöhemmin Cobra-museo innostui niistä.

Fakjuu oli hyvä gorilla kulkea pimeäpuolen kujilla, joita hän tägitti tiheästi pitkäkaulaisilla hahmoillaan ja kommenteillaan. Mutta myös korkeakulttuuri sai maistaa Fakjuun tussia. Kevin oli kiinnostunut näkemään Henri Matissen piirroksia MoMassa. Kun tulimme ulos talosta, sai se kylkeensä suuren FA-Q -tägin. Nyt se oli signeerattu!

Kutsuimme HYYn kautta Corraggion, Hiratsukan ja FA-Q:n Hell-sinkiin tekemään taidettaan 80-luvun lopulla. Eivät he uskaltaneet tehdä, koska Hesa oli silloin ‘siisti keskilännen kaupunki’. Työtilaksi oli varattu Hakahalli. Vähitellen hallin seinät alkoivat kirjavoitua sisältä – ja ulkoa…

Tässä näyttelyssä on mukana vanhoja Fakjuun roskikseen heittämiä tussauksia NYCistä, jotka pelastin mukaani, sekä uusinta tuotantoa. Hän tuunaa nykyään myös julisteita, joista täällä on yksi. Sen varastamisesta hän kertoi jo olla joutuneensa kiikkiin: Danger Art, added Adds.

Seuraavassa FA-Q itse kertoo tarinaansa. Kysyin, miksei hän ole USAn edustajana biennaaleissa, koska on niin hyvä?”

Kevin Wendall / FA-Q vastaa:

“One reason I’m not in ‘biennales’ is I have chosen to ‘drop out’ of american society in my desire for freedom from what I see as the capitalist disease. I find the frequent appearance of art without interrest in the ‘big’ mauseleum shows something I’ve made a conscious decision to avoid taking part in. Most americans are ignorant in general when it comes to art, culture is based mostly on entertainment value. I find the most interesting time in art in america to be the 80’s. I call NYC ‘crap art city’. The history of FA-Q began on toilet walls and evolved to street, public walls from 1978 until…starting where I was born Cleveland, Ohio and ending all over the world. I started as a criminal artist and went through an ‘altered state’ period using drugs in a failed attempt to change my points of view. I stopped drinking and drug use over 5 years ago. I now concentrate on making new work based on past and current experiences of your world out there.-The Rivington experience coincided with my drug-alcohol experience and lead to positive and negative effects. Including, travel to foreign lands, culture bashing, vandalism, and ended with producing large amounts of work while locked up in jail for shows in a small gallery in Tokyo, Japan and eventualy to larger shows in Seoul, Korea, and NYC. I am now free and working in NYC.”